FLUNSSA ISKEE. Viikon suuren kortisoniannoksen syömisen jälkeen en vielä
huomaa juurikaan sivuvaikutuksia, mahtavaa! Ikäväkseni sairastun kuitenkin
flunssaan ja jatkuva öinen yskiminen ja tukkoisuus vetää minut tosi heikkoon
kuntoon. Lisälyönnit pahentuvat enkä siedä rasitusta sitä vertaa kuin aiemmin.
Olen huolissani, estääkö flunssaan sairastuminen sydämentahdistimen asennuksen
viikon kuluttua?
JYTINÄÄ. Olen levännyt flunssaani pois sitkeästi sohvalla.
Muu perhe hoitaa täysin koiran ulkoilutuksen, kauppa- ym. asioiden hoitamiset.
Silti sydän hermostuu ja antaa kuulua. Sydämen jatkuvat muljahtelut kääntävät
rintaani tämän tästä, tuntuu kuin rintaani olisi tungettu tennispallo joka
pyrkii kurkusta ulos siinä onnistumatta. Lisäksi tuntuu niin kuin joku olisi
kiertänyt ilmastointiteippiä kerroskaupalla rintakehäni ympärille. Pulssini ei
kuitenkaan nouse yli sataan, lisälyöntejä sen sijaan tunnistan ranteeni
pulssista hyvin runsaasti.
KUOLEMANPELKO. Ensimmäistä kertaa minua todella pelottaa,
että sydämeni ei kestä tätä enää, sydänpysähdyksen uhka leijuu tiukasti
mielessäni ja äkkikuoleman mahdollisuutta täytyy jo alkaa uskaltaa
ajattelemaan. Toivon, etten joutuisi enää jäämään kotiin yksin. Toivon, että sydämeni kestää
vielä tahdistimen asennukseen asti. En ole valmis vielä kuolemaan.