SAIRAALASSA

HERÄÄN. En tiedä mitä kello on, aamu on hyvin aikainen. Laboratoriohoitaja haluaa ottaa verinäytteen. Minut on siirretty myöhään edellisenä iltana sydänsairauksien vuodeosastolle. Rinnassani on lätkät ja telemetriaseurantalaite, josta hoitajat näkevät kansliaan etänä sydämeni sähkökäyrän. Vaivun takaisin uneen. Herätys, aamupala. Syön hyvänmakuista haudutettua puuroa ja leivän. 

Heti tämän jälkeen paikalle tulee lääkäri, esittelee itsensä osaston kardiologiksi. Lääkärin olemus herättää luottamusta, kyselee olostani ja oireistani ja suorittaa samalla kertaa sydämen ultraäänen siinä potilashuoneessa. Lääkäri sanoo, että sydämessä on jotakin poikkeavaa, epäily herää tulehduksellisesta sydänlihassairaudesta, mutta tarkempaa ei osata vielä sanoa. Sydänlääke aloitetaan. Lääkäri kyselee työstäni, kuultuaan pitkistä työpäivistä ja haastavasta työnkuvasta, hän kertoo niiden olevan tällä hetkellä parantumiselle este tai ainakin viivästys. Kiihkottomasti ja faktoihin nojaten hän pyytää minua miettimään, missä kunnossa haluaisin olla puolen vuoden päästä. Ja jotta ajatus voisi toteutua, hän kehottaa tekemään suunnitelmia jo nyt tulevaisuuteen. Jään typertyneenä vuoteelle, kyyneleet kihahtavat taas kerran silmiin.

ILTA. Mies ja lapseni tulevat katsomaan minua sairaalaan. Kukaan ei oikein tiedä, mitä sanoa. Itken, ja lopulta kaikilla on kyyneleet silmissä. Lapsista vanhempi kysyy, kuolenko minä? Kerron, että nyt saan hoitoa, äiti tulee paremmaksi ja kohta jo varmasti pääsen kotiin. En henno sanoa kellekään, etten tiedä tulevasta mitään.

KOTIUTUS. Pääsen kotiutumaan seuraavana päivänä, sydänlääke on tasannut sydämeni toimintaa. Lääkäri kertoo, että saan jatkaa normaalia elämää kuntoni rajoissa. Tutkimukset etenevät omalla painollaan, saan aikanaan kutsut niihin. Töihinkin saa jo palata heti viikonlopun jälkeen. Tyrmistys. Tässäkö tämä oli, mitä on selvinnyt, mitä nyt? Ilmaan jää kymmeniä kysymyksiä.

UUSI PARAS YSTÄVÄ. Olen alkanut seuraamaan pulssitasoani ranteesta ja verenpainemittarilla paineitani. Uudeksi ystäväkseni on luotettavuudellaan kiilannut verenpainemittari. Hämmästyttää, miten paljon pulssini voi vaihdella. Välillä tunnen ranteestani tunnustellen normaalin sykkeen lisäksi ylimääräisiä pompotuksia, välillä niitä jää kokonaan välistä. Joskus en saa pulssistani kiinni lainkaan. Verenpainemittarissani on varoitusvalo rytmihäiriöistä, joka syttyy lähes joka kerta mitatessani.