SYDÄNBIOPSIA

SYDÄNBIOPSIA. Jouluviikko. Istun Meilahden tornitalon sydänaseman aulassa omissa vaatteissani. Luen tablettiani ja odotan kun minut tullaan hakemaan toimenpiteeseen. Kukaan ei ole kertonut etukäteen, mitä tulee tapahtumaan. Suututtaa ja jännittää ihan tajuttomasti. Aulan perimmäistä siipeä remontoidaan. Pinnani on niin kireällä, etten jaksaisi kuunnella porausta ja jatkuvaa remonttimiesten ravausta käytävällä. Muutama muukin potilas odottelee toimenpidettä, tosin he ovat ainakin muutaman vuosikymmenen minua vanhempia.

Nimeäni huudetaan. Ystävällinen sairaanhoitaja ohjaa minut vaihtamaan oman puseroni takaa avoinna olevaan sairaalapaitaan ja kysyy haluanko rauhoittavaa Diapamia. En. En halua sekavaa oloa päähäni, koska tiedän biopsian tapahtuvan hereillä. Inhoan kaikkia lääkkeitä. Saan laskimokanyylin käteeni. Minut jätetään pukuhuoneeseen odottamaan.

Jännitys lisääntyy. Olisikohan kuitenkin pitänyt ottaa se pilleri, mietin.

Hoitaja tulee ohjaamaan minut leikkaussaliin. Siellä on muutaman muukin hoitaja, jotka iloisesti keskustellen yrittävät kiinnittää huomiotani pois jännittämisestä. Kerron, että haluan tietää tarkkaan, mitä minulle tapahtuu. Tämän jälkeen jännitykseni hieman hälvenee, hoitajat selvittävät jokaisen tekemänsä toimenpiteen tarkkaan. Selälläni ollessani rintakehäni desinfioidaan voimakkaan keltaisella liuoksella ja leikkausliinat asetetaan steriilisti niin, että vain pieni oikean rinnan yläpuolella jää näkyviin. Näen leikkausliinan alta vasemmalla silmällä laitteen, jonka avulla katetrin kulkua tullaan seuraamaan laskimossani sekä sydämessäni.

Ensimmäinen lääkäri tulee, tervehdin. Arvioin nopeasti, onko hän luottamusta herättävä. Hän on hiukan vanhemman puoleinen, rennon oloinen mies, en uskalla ajatella mitään. Hän jää röntgenläpivalaisulaitteen viereen.

Kuulen, että toinen lääkäri tulee. Tiedän hänet nimeltä, mutta en sitä, miltä hän näyttää, koska oikea puoleni on leikkausliinojen peittämä. Joudun arvioimaan vain ääntä. Miespuolinen kardiologi kuulostaa teoreettiselta ja kuivalta. Tykkään. Tykkään faktoista. Kardiologi kysyy kunnostani ja arvioi sairauttani hiukan. Kysyy mitä työtä teen. Lääkäri aloittaa samalla toimenpiteet, kertoo lyhykäisesti puuduttavansa ihoalueen suonen kohdalta. AUTS! Koska suonen seinämät eivät puudu, ison kanyylin työntäminen laskimoon saattaa tuntua. AUTS! Ja vielä viimeisenä kanyyliin kiinnitettävä kauluksen laitto saattaa tuntua inhottavalta koska se täytyy painaa voimakkaasti. AUTS! Helvetti, mietin! Apua, jos tämä jo sattuu, mites sitten sydämen seinämistä otettavat koepalat! Puhumme hiukan yleisesti maahanmuuttotilanteesta Suomessa. Tai yritän kovasti osallistua keskusteluun, jotta kauhuni hälvenisi.

Kardiologi ilmoittaa, että aikomuksena on ottaa 10 nuppineulan pään kokoista koepalaa eri puolilta oikeaa kammiota. Hän kysyy, voiko ottaa yhden ylimääräisen luvallani sarkoidoositutkimusta varten. Joo, ihan sama, ota vaan, samalla kai se ylimääräinenkin sieltä lähtee, ajattelen.

Itse toimenpide aloitetaan. Lääkäri sanoo, ettei koepalojen irrottaminen pitäisi tuntua miltään. Tunnen vain katetrin liikkeet suonta pitkin. Aha. No nyt kuulen ja tunnen kun todennäköisesti metallinen katetri hankautuu kanyylin kaulusta vasten ja sitä pujotetaan eteenpäin suonessa. Lääkärit keskustelevat keskenään, onko katetri asettunut sydämeen sopivasti, ja hetken päästä katetria jo vedetään pois suonesta. Sattuiko?, kysytään. Ei. Olen helpottunut. Näin jatkuu vielä 10 kertaa. Toimenpiteen aikana kardiologi kertoo, ettei tiedetä varmasti, mistä sydänsarkoidoosi tulee ja miksi. Nykyisten tietojen valossa en ole vaikuttanut itse siihen, miksi se tullut tai jäänyt tulematta. Joten spekulaatiot sikseen.

Lääkäri sanoo, että kaikki koepalat on saatu otettua ja vetää katetrin viimeistä kertaa pois. Samalla sekunnilla alan tärisemään hillittömästi. On kylmä, lihakseni hyppivät niin, että naurahtaen pelkään putoavani kapealta leikkauspöydältä. Saan nopeasti lämmitettyjä peitteitä ja minulle kerrotaan, ettei ole hätää. Jännitykseni laukesi, operaatio on ohi! Viimeisetkin katetrin kaulukset ja leikkausliinat poistetaan ja reikää suoneen painetaan vielä muutama minuutti reilusti. Kiitän lääkäreitä, he poistuvat. 

Jonkin ajan kuluttua saan nousta varovasti ja mennä pukuhuoneeseen pukemaan omat vaatteeni. Sitten jään istumaan taas aulaan. Nyt pelottaa, jos verenvuoto ei tyrehdykään suonesta. Kyllä se tyrehtyy. Syön eväsbanaanin. Pitkän ajan kuluttua toimenpiteen tehnyt kardiologi tulee luokseni. Näen hänet nyt ensimmäisen kerran. Asiallisesti hän pyytää allekirjoittamaan luvat sarkoidoositutkimukseen osallistumisesta. Hän kertoo, että 2/3 sydänbiopsioissa ei saada varmuutta sarkoidoosista, jolloin jatketaan tutkimuksia. Saan tietää koepalojen vastauksista myöhemmin. Toivon, ettei jatkotutkimuksia enää tarvittaisi.